*

Henna Kupsala www.hennakupsala.fi

Sota on Euroopassa

  • Sota on Euroopassa

Suomi on osa Eurooppaa. Terroristijärjestö Isis hyökkäsi Eurooppaan perjantaina 13.11 teloittaen ainakin 132 ennalta pahaa aavistamatonta sivullista Pariisissa, Ranskassa. Harva löytää sanoja. Facebook on täyttynyt puna-valko-sinisistä profiilikuvista myötätunnon osoituksena. Minäkin olen pahoillani. Perjantaina monen vanhemman elämäntyö sai surullisen päätöksen jälkeläisen menehtyessä rynnäkkökivääritulituksen seurauksena. Se on asia, jota kukaan länsimainen äiti tai isä ei olisi koskaan uskonut joutuvansa kohtaamaan. Asia, jota en toivoisi kenellekään. Missään.

Saimme karvaalla tavalla huomata, että se mikä on arkea esimerkiksi Syyriassa, voi olla arkea myös meillä. Euroopan on aika herätä ja avata silmänsä. Tämä kerta ei ollut ensimmäinen ja pahoin pelkään, ettei viimeinenkään.

Isis on terroristijärjestö joka käy sotaa uskonnon varjolla, usean eri valtion alueella, ajaen alueita kaaokseen ja ihmisiä pakomatkalle. Terroristijärjestöt elävät ihmissalakuljetuksesta ja ihmissalakuljettajat terroristijärjestöjen aiheuttamista konflikteista. Eurooppa kokee paitsi seuraukset, se on myös syy. Kierre on viimeinkin laitettava poikki.

Me suomalaiset olemme hyväntahtoista, sinisilmäistäkin kansaa. Meillä uskotaan hyvään ja siihen, että hyvä palaa aina lähettäjälleen takaisin. Usein näin varmasti tapahtuukin, etenkin kun olemme toistemme kanssa tekemisissä. Ilman halua auttaa toinen toisiamme kansamme tuskin olisi selvinnyt ison vihan ajasta, nälkävuosista tai monista sodista pohjolan perukoilla. Kylmässä maailmassa yhtälö ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen.

Suomi on niitä viimeisiä EU-maita, jotka pitävät kiinni kansainvälisistä sopimuksista. Omassa säntillisyydessämme unohdamme ansiokkaasti sen, etteivät muut maat ole kaltaisiamme. Euroopan etelälaidalta pakolaisvirrat ohjautuvat lähes vapaasti meidän rajoillemme, vaikka matkan pitäisi pysähtyä jo ensimmäiseen EU-maahan. Rajat vuotavat eikä kansainvälisiä sopimuksia noudateta. Ihmiset pääsevät kulkemaan EU:sta Syyriaan ja takaisin – eilen nähdyin seurauksin. Maailma on muuttunut. Sitä Euroopan unionia, johon suomalaiset ovat luottaneet ja johon Suomi aikanaan liittyi, ei enää ole. Monen muun EU-maan tavoin niin Suomen taloudelliset kuin henkisetkin voimavarat hoitaa pakolaiskriisiä ovat lopussa.

Rauhaa ei tulla koskaan saavuttamaan siirtämällä konfliktimaiden väestö Eurooppaan. Joka uskoo niin, on naiivi. Pakolaisvirtojen mukana tulee myös terroristeja, halusimme uskoa sitä tai emme. Sotaa käydään erilaisten ryhmittymien, ei niinkään valtioiden välillä. Sota on muuttanut muotoaan siitä millaisena me tavalliset suomalaiset olemme tottuneet sodan mieltämään. Elämme maailmassa jossa sota voi ilmetä missä tahansa, milloin tahansa.

Eurooppaan on hyökätty. Ei Euroopan rajalta, vaan sen sisältä. Perjantaisessa hyökkäyksessä ei tulitettu sotilaita vaan tavallisia perjantai-iltaansa viettäviä ihmisiä. Hiljaiseksi vetää. Tämän jälkeen on selvää, että kuka tahansa meistä voi kuolla terrorismin seurauksena Euroopassa. EU:n Jäsenvaltiot joutuvat kiristämään turvatoimiaan ja varautumaan todennäköisiin iskuihin. Se ei todellakaan ole minun tuntemani Eurooppa.

Euroopan on aika ottaa todellista vastuuta paitsi omista kansalaisistaan, myös niistä muista. On ryhdyttävä pikaisesti toimiin, joilla rakennetaan rauhaa, ei murenneta sitä. Euroopan sisäinen rauha on asia, josta EU on pääsääntöisesti vastuussa. Tällä hetkellä EU on moraalisessa vastuussa myös niistä muista, koska mahdollistaa terroristijärjestöjä rahoittavien ihmissalakuljettajien toiminnan alueellaan. Eurooppa ei voi olla jättiläismäinen pakolaisleiri, jonne konfliktit vähitellen leviävät hyvinvointivaltioiden romahtaessa kestämättömän paineen alla.

EU:n ja sen jäsenvaltioiden tulisi laskea, paljonko pakolaiskriisin hoitaminen maksaa nykyisellä toimintatavalla jossa pakolaiset vaeltelevat jäsenvaltiosta toiseen turvapaikkaa hakemassa ja sitä odottamassa. Turvapaikkahakemusten käsittely on paitsi aikaa, myös rahaa vievää puuhaa. Ruuhkan vuoksi Suomessakin hakemuksen käsittely kestää jopa 1-2 vuotta ja silti vain noin 30 % maahan tulleista saa turvapaikan. Palautus maksaa, kotouttaminen vielä enemmän. Kaikki eivät kotoudu koskaan. Matka pakolaisesta täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi on pitkä ja kivinen.

Euroopan mittakaavassa pakolaiskriisin hinta on valtava. Sillä rahalla, mikä nyt laitetaan tulipalojen sammutteluun ja telttamajoituksiin kylmässä pohjolassa, voisi pakolaisleireillä ja lähtömaissa tehdä paljon enemmän. EU:n tulisi perustaa pakolaisleirejä EU:n ulkopuolelle tai etelälaidalle ja sulkea rajansa hallitsemattomalta pakolaisvirralta. Ne varat, jotka nyt menevät kriisin hallitsemiseen EU:n sisällä, tulisi osoittaa leireille ja rauhan saavuttamiseksi pakolaisten lähtömaihin.

Hintalappu olisi pienempi kuin nykyisessä järjestelmässä, mutta tulokset paremmat ja seuraukset inhimillisemmät jokaiselle. Kodeistaan ajetut ihmiset ansaitsevat saada kotinsa takaisin. Ne hätää kärsivät, joilla ei ole maksaa ihmissalakuljettajille menolippua Eurooppaan, ansaitsevat hekin inhimilliset olot ja mahdollisuuden hakea turvapaikkaa. Jokainen EU-maa voisi suoraan leireiltä ottaa hallitusti kiintiöpakolaisensa siten, että turvapaikkahakemukset käsiteltäisiin suoraan leireillä. Palautuksilta vältyttäisiin ja Eurooppa voisi olla edelleen turvallinen.

Näin valtavan kriisin edessä toimintatavat on syytä laittaa uusiksi. On lähdettävä siitä ajatuksesta, että jonain päivänä lähtömaissa olosuhteet ovat sellaiset, että pakolaiset voivat palata kotiin turvallisin mielin. Siihen on myös määrätietoisesti pyrittävä. Sen vuoksi turvapaikkoja tulisi pystyä myöntämään myös määräaikaisesti. Sodan runtelemissa maissa tarvitaan jälleen rakentajia ja uutta sukupolvea, jotka nyt ovat joutuneet pakenemaan. Kun sota on ohi, on hyvä aika palata kotiin. 

Edit: Päivitetty tieto uhriluvusta vastaamaan aamun 16.11 tilannetta

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

"...jälkeläisen menehtyessä konekivääritulen seurauksena."

Tokkopa sentään konekiväärin.

"Monen muun EU-maan tavoin niin Suomen taloudelliset kuin henkisetkin voimavarat hoitaa pakolaiskriisiä ovat lopussa."

Tokkopa sentään, kukkaron nyörejä täytyy vain löysätä lisää ja persuille jäitä hattuun.

Käyttäjän HennaKupsala kuva
Henna Kupsala

Iskuissa käytettiin Kalashnikovia, joka on konetuliase. Jokainen on jonkun lapsi. En vähättelisi vanhempien ja läheisten surua, kuten en hyökkäystapaakaan.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015111520669197_...

Taloudelliset voimavarat todellakin ovat lopussa, sillä Suomi on elänyt velaksi jo pitkään.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Käytä oikeita termejä, Kalashnikov on kaukana konekivääristä. Älä sitten vähättele vanhempien ja läheisten surua, älä myöskään hyökkäystapaa.

" Pakolaisvirtojen mukana tulee myös terroristeja, halusimme uskoa sitä tai emme."

Mutta vastenmielisintä on tuo Pariisin murhenäytelmän käyttö pakolaisvastaisuuden lietsomiseen.

Käyttäjän HennaKupsala kuva
Henna Kupsala Vastaus kommenttiin #3

Kiitos korjauksesta Kalashnikovin suhteen, rynnäkkökivääri. Korjaan.

Jos luit kirjoitukseni ajatuksella, niin voinet todeta etten käytä Pariisin iskuja pakolaisvastaisuuden lietsomiseen. Siinä on minun näkökulmiani syistä ja seurauksista sekä ehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Toteamani asiat ovat olleet esillä lehdissä ja uutisissa, niissä ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta. Paitsi jos ei ole halunnut niitä nähdä.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #5

Henna Kupsala, onko Perussuomalaisten sisällisodassa loppumisen merkkejä, vai onko se levitetty jo Kärsämäkeenkin piirijärjestön sytyttämänä?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Kyllä muut EU maat (paitsi joitain Itä-euroopan maat) pitävät edelleen kiinni kansainvälisistä sopimuksista. Kuinka paljon tulee esimerkiksi Saksaan, Ruotsiin ja Hollantiin turvapaikanhakijoita? Toki rajamuodolliset nyt kiristyneet mutta se ei vaikuta turvapaikkahakuun.

Turvapaikanhakijat ovat jo Euroopassa ja heidän osalta tarvitaan ratkaisuja. Mutta toki sen lisäksi tarvitaan rahoitusta pakolaisleireihin ja kaikkein tärkeintä olisi saada rauha aikaiseksi Syyriassa/Irakissa.

Käyttäjän HennaKupsala kuva
Henna Kupsala

Ne maat jotka päästävät pakolaiset lävitseen rekisteröimättä heitä, eivät noudata sopimuksia. Suomi noudattaa, sillä se rekisteröi kaikki. Kiitos Tornion järjestelykeskuksen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Henna, kyllä 10000 pääsi maahamme ilman rekisteröintiä, eikä kellään ole tietoa ketä he ovat ja missä ovat.

Piilosilla oloa leikitään tosissaan viranomaisten myötävaikutuksella.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Ei ole missään määritelty että pitäisi rekisteröidä tulijoita. Suomi ei ole läpikulkumaa mutta tuo Tornion järjestelykeskus toimii oikein hyvin.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #9

Bodil, oletko sinä hengillekirjoitettu jossakin Suomessa, miksi ?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #11

Voit varmaan osoittaa sen kohdan tuossa dokumentissa missä määritellään että jäsenmaiden velvollisuus on rekisteröidä turvapaikanhakijat. Oikeusoppineet eri mieltä tuosta asiasta.

Käyttäjän HennaKupsala kuva
Henna Kupsala Vastaus kommenttiin #12

Minusta ko. tiivistelmä Dublin 2 asetuksesta on varsin ymmärrettävä ja asetuksen henki selvä. Sen sijaan, että lähtisimme kinastelemaan kuka oikeusoppinut on oikeassa ja kuka väärässä, haluaisin tietää, mikä mielestäsi olisi paras ja kestävin tapa ratkaista niin terrorismin kuin pakolaiskriisinkin ongelmat?

Pidätkö esittämiäni turvallisia pakolaisleirejä, pakolaisten tasapuolista kohtelua varallisuudesta riippumatta, terroristijärjestöjen rahoituksen katkaisemista ja rauhan edistämistä konfliktialueilla huonoina ratkaisuina?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #13

Nykytilanne ei ole ollenkaan hyvä ja parannuksia tarvitaan monella tasolla. Se että laitetaan ihmisiä vaeltamaan läpi Euroopan ja jokainen EU maa siinä sooloilee on täysin epäinhimillistä. Mutta toisaalta tänne on tullut (ja tulee) iso joukko hakijoita ja heistä pitää huolehtia. Tarvitaan taakanjakomekanismi jolla jaetaan tasaisemmin hakijoita, on täysin kohtuutonta että Kreikka, Italia ja Unkari joutuu ottamaan pääosan hakijoista. Tarvitaan rahoitusta leireihin missä on nyt aika katastrofaalinen tilanne. Pakolaisten pitäisi pystyä hakemaan jo sieltä käsin turvapaikkaa ettei tarvita vaarallisia merimatkoja. Ja tietysti kaikkein tärkeintä olisi rakentaa rauha Syyriaan, Irakiin, Afganistaniin ettei tulisi pakolaisia enää. Mutta se onkin hyvin haastava tehtävä.

Käyttäjän HennaKupsala kuva
Henna Kupsala Vastaus kommenttiin #15

Kiitos vastauksestasi. Minusta esittämäsi ajatukset ovat muuten kohtuullisen käyviä, mutta turhaa päällekkäisyyttä edelleen on, joka pitäisi tilannetta hallitsemattomana jatkossakin. Se jokin on pakolaisvirtojen salliminen (turvapaikan hakijoiden tuleminen eurooppaan myös tulevaisuudessa) samalla kun pidetään ihmisten vaeltamista euroopan läpi epäinhimillisenä, mitä se todella onkin.

Olisi tarkoituksenmukaista, että turvapaikkaa haettaisiin ja hakemukset käsiteltäisiin keskitetysti leireillä. Jokainen, joka turvapaikkaa haluaa hakea, ohjattaisiin ensin leirille (aivan kuten Suomessa tällä hetkellä järjestelykeskukseen). Leireiltä jokainen EU-maa hakisi omat pakolaisensa niiden joukosta, jotka turvapaikan ovat saaneet. Tällöin jäsenmaiden vastuilta jäisi kokonaan pois se 70% osuus nyt maahan (Suomen tilanne) tulevista, jotka eivät turvapaikkaa koskaan saa, vaan jotka palautetaan takaisin.

Se, että siirryttäisiin kokonaan hallitsemattomien pakolaisvirtojen käsittelystä hallittuun turvapaikan saaneiden ottoon, katkaisisi tehokkaasti yhden tärkeimmän terroristijärjestöjen rahoituskanavan. Mikäli näin ei tehdä, terrorismin rahoitus jatkuu eikä tilanne siltä osin helpota. Nykyisellä toimintatavalla rahaa palaa paljon tehottomiin ja toimimattomiin järjestelmiin eri jäsenmaissa. Koska rahaa on rajallisesti, tulisi se käyttää tehokkaasti niin, että saavutettaisiin kaikin tavoin paras mahdollinen lopputulos.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #12

Dodil, mitä sanktioita seuraa, kun meille pääsi 10000 rekisteröimätöntä maahantulijaa ?

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #14

Miksi siitä tulisi sanktioita ja onhan suuri osa heistä rekisteröity. Paperittomana on vaikeaa selvitä täällä ja sen takia jättävät hakemuksensa aika nopeasti maahantulon jälkeen.

Toimituksen poiminnat